Suuri pettymys valtasi mieleni maanantaina, kun menin kuvataideakatemian nettisivuille ja sielä oli lista pääsykokeisiin pääsijöistä. Nimeäni ei siinä listassa ollut. Aluksi en itkenyt. Luin listan kolme kertaa ja ei sitä nimeäni vieläkään siinä näkynyt. Olin pettynyt. Olin surullinen. Sitten aloin itkeä. Olin pettänyt itseni ja odotukseni. Olin kuvitellut, että ihmiset, jotka eivät pääse ensimmäisellä kerralla sisään ovat luusereita ja nyt minä olin yksi luusereista.
pitkin maanantaita nyyhkyttelin ja iltaa kohden itkun määrä voimistui. Ainakin loputtomalta tuntuva odotus oli ohi. Sitähän minä halusin. Nyt ainakin tiesin tulokset. Pystyisin nyt vain jatkamaan tästä entistäkin vahvempana ja karaistuneempana. Illalla ennen nukkumaanmenoa nyyhkyttelin ja lopulta vollotin. Oloni oli todella epätoivoinen.
Onneksi minulla on kuitenkin ympärilläni ihmisiä, jotka tsemppaavat minua. En minä muuten pärjäisi. Olen murehtimaan taipuva ihminen. Sellainen ihminen, joka haluaa hioa tulevaisuuden suunnitelmat valmiiksi, ainakin seuraavalle 2 vuodelle, niin että on turvallinen olo, mutta elämä ei aina toimi niin.
